Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut

Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut

Joogaa harrastaa niin risupartainen, rutiköyhä erakko kuin trendikäs, liikunnallinen businessnainen. Joogalla voidaan tarkoittaa niin jäsenten venyttelyä ja rentoutusta kuin loogista ajattelua, mielikuvaharjoittelua, astraalimatkaa tai hereistä havainnointia. Tulee tuntea asiayhteys, jotta voisi ymmärtää mitä puhuja tai kirjoittaja tarkoittaa joogalla. Joogan tunnetut juuret häviävät Induslaakson kulttuurien luoksepääsemättömään hämärään. Ensimmäisellä vuosituhannella ennen kristillistä aikaa jooga oli tunnettu ja ilmenee mm. Rig Vedan, Upanishadien ja Bhagavad Gitan teksteissä (1). Käsittelen esityksessäni joogan kahdeksaa osa-aluetta eli angaa ja kuinka päädyin tutkimaan joogaa. Ensisijainen lähteeni on ollut Ernest Woodin suomennettu kirja nimeltä Jooga. Esittelen aiheesta nimenomaan minulle valjenneet tärkeimmät osa-alueet. Jätän vaille enempää pohtimista minulle vähemmän tärkeät, merkityksettömät tai käsitykseni mukaan jopa haitalliset joogan alueet. Seuraavaksi siirryn omiin tutkimuksiini ja kokemuksiini. Lopuksi arvioin tuloksien merkitystä sekä käytännön elämän että ontologian kannalta.

Jooga ja nuorisokulttuuri 1960-luvulla

Jotta voisi ymmärtää allekirjoittaneen näkökulmaa ja kokemuksia joogasta, tulee tuntea 1960-luvun nuorisokulttuuria. Olen tutustunut joogaan viisikymmentä vuotta sitten 1960-luvun lopulla lukiopoikana. Lauluyhtye The Beatles teki joogaa laajalti tunnetuksi kautta maailman. Heidän opettajansa oli lyhyen ajan oman transsendentaalisen meditaation tekniikan ja maailmanlaajuisen organisaation luonut Maharishi Mahesh Yogi, jonka kuvan lähes jokainen silloinen nuori on nähnyt ja jotkin ehkä lukeneetkin hänen oppejaan. Itse en kuitenkaan tutustunut hänen ajatussuuntaansa lähemmin. Kuitenkin The Beatlesin laulujen sanoissa ja musiikissa heijastuivat joogaopit. Tuon ajan nuorisokulttuurissa niin musiikissa, kuvataiteessa kuin kirjoituksissakin vallitsi sisäisen maailman, henkilökohtaisen kokemuksen arvostus ja painotus ja etiikassa rauhan ja rakkauden filosofia. Tuttuja iskelmiä olivat mm. The Beatlesin ”All you need is love (1967)”, Simon & Garfunkelin ”The sound of silence (1964)”, rockyhtye Tasavallan Presidentin esittämä Pekka Strengin ”Sisältäni portin löysin (1970)”, The Mamas & The Papasin (John Phillips) ”San Francisco (1967)”.

Lukion vieraiden uskontojen oppikirjan lähdeluettelosta löysin juuri suomennetun Ernest Woodin kirjan. Kirja ei ilmeisesti ole kovin tunnettu, sillä sitä ei mainita esimerkiksi Matti Rautaniemen varsin laajassa joogaa esittelevässä kirjassa vuodelta 2015 (Rautaniemi 2015). Hankin Woodin kirjan itselleni ja aloin opetella innolla, hartaudella, systemaattisesti ja perin pohjin. Ernest Woodin taustoista en silloin tiennyt mitään. Käsillä olevaa esitelmää tehdessäni tarkistin henkilötietoja oppiakseni, että hän toimi Sind National Collegen ja Madanapallen Collegen fysiikan professorina sekä esimiehenä ja presidenttinä. Hän edisti teosofisia näkemyksiä kirjoituksin ja luennoin Intiassa, monissa Aasian maissa, Euroopassa ja Amerikoissa. Hän hävisi Annie Besantin kuoleman jälkeen Teosofisen Seuran presidenttivalinnassa George Arundalelle. Hän perusti yhdessä useita kouluja Maria Montessorin kanssa. Wood oli perehtynyt monipuolisesti joogaan teoriassa ja käytännössä ja tunsi useita joogeja.

Joogafilosofiaa - miksi joogaa?

Joogan päämäärää oli vaikea ymmärtää lukemistani teksteistä. Esityksiä lukiessa välistä tuntuu kuin ymmärtäisi ja seuraavassa hetkessä huomaa olevansa täysin hukassa. Mitä enemmän selostuksia lukee sitä sekavammaksi tavoitteen käsittäminen käy. Esitykset vilisevät termejä kuten nirvana, vapautuminen, sammuminen, ilo, autuus, ekstaasi, oivallus, tajunnan laajeneminen, vapaus, riippumattomuus, moksha, kaiken loppuminen. Ernest Wood esittää kuitenkin joitakin selkeästi hahmotettavia kohtia. Johtopäätöksenä joogan päämäärän määrittämisestä on määrittelemättömän löytäminen. Kyseessä on löytöretki, jolla saavutetaan sellaista, mitä ei tunneta. Tätä tuntematonta ei sovi määrittää, koska emme tunne sitä. Määritelmät loisivat etukäteisoletuksen, jonka sitten löydämme ja pidämme tätä löytöä, ei omana luomuksemme, vaan totena, objektiivisena asiana. Mielellämme on taipumus tuottaa oletuksen mukaisia havaintoja, jotka voivat todenmukaisesti matkia objektiivisia aistimuksia. Joogan avulla saavutettu löytö on fyysisen ruumiin (rupa) ja mielen ulkopuolella. Siksi fyysinen ruumis on saatettava tilaan, jossa se ei kiinnitä mielen huomiota eikä häiritse mietiskelyä. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty fyysistä ruumista harjoittavat joogan osat: asento (āsana), hengityksen hallinta (prānāyāma) ja aistitoiminnan pysäyttäminen (pratyāhāra). Meidän on ymmärrettävä, ettemme ydinolemukseltamme ole sama kuin mielemme ja siksi tahtomme, tunteemme ja ajatuksemme on myös hylättävä. Jopa halumme kehittyä ja saavuttaa on lopulta jätettävä.

Lukemani perusteella ymmärsin joogan erääksi päämääräksi riippumattomuuden (sanskritiksi kaivalya) ja toiseksi sisäisen maailman avautumisen. Kaivalya voidaan käsittää myös ykseydeksi. Woodin mukaan Patanjalin Jooga-sutrissa Ishwara eli Jumala esitetään hengeksi (purusha), joka on vapaa ja riippumaton. Joogin päämäärä on samanlainen riippumattomuus ja joogi tässä riippumattomuuden mielessä tulee Jumalan kaltaiseksi, yhtyy häneen. Eräässä tulkinnassa jooga-termin sanotaan johtuvan sanskritin verbijuuresta (yuj), joka tarkoittaa sitomista, yhdistämistä, yhdistymistä. Päättelin tajunnan, kokemuksen laajentuvan, sisäisen maailman avautuvan mutta lukemalla tai pohtimalla en saanut selville mitä sisäisen maailman avautuminen voisi tuoda tullessaan. Tulos olisi ainakin arvokas, ilmeisen yllätyksellinen ja vain joogan mukaan eläminen voisi paljastaa tämän salaisuuden. Päämäärän saavuttamisen oleellinen ehto on viveka, erottelukyky, kyky erottaa oleellinen epäoleellisesta, todellinen epätodesta ja rajoitetusta. Toisena ehtona on värittymättömyys (vairāgya), jolla tarkoitetaan tilaa, jossa ulkopuoliset kohteet eivät herätä halua. Kaivalya on merkitykseltään lähellä stoalaisuuden autarkiaa ja viveka vastaavasti prohairesista (Epiktetos). Käsitteet eivät ole identtisiä ja erot johtuvat mm. oppirakennelmien eroista kokonaisuutena sekä monista teorioiden yksityiskohtien eroista. Kokemuksellisesti ne ovat enemmän sukulaisia kuin puhtaan filosofisesti.

Erottelukykyä ei voi kuvitella saavuttavansa, ellei hallitse mielen harhailua, ailahduksia, takerteluja ja inertiaa. Patanjalin mukaan jooga on juuri mielen vaihtelujen estämistä (yogas chitta vritti nirodhah). Joogan kahdeksan jäsenen (anga) opetus käsittelee ja opettelu sisältää juuri mielen liikkeiden hallintaa. Edistyminen joogassa edellyttää myös suurta vapauden kaipuuta ja ymmärrystä, että työ on tehtävä itse ilman valittamista, sillä ulkoiset olosuhteet eivät ole esteitä. Toiset ihmiset eivät voi auttaa tai estää ihmisen kehitystä. Pyrkijän tulee ilman mielipahaa tai vihamielisyyttä luottaa elämän lakeihin ja horjumatta pyrkiä päämääräänsä.

Joogafilosofian mukaan kaikki elämän asiat tapahtuvat ulkomaailman ja ylemmän, varsinaisen itsen (ātmā) välillä. Ātmā on se mitä oppilas ei vielä tunne. Fyysinen keho ja mieli ovat välittäjiä ātmān ja ulkomaailman välillä. Fyysinen keho ja mieli on saatava sopusointuun, järjestykseen, puhtaiksi, terveiksi välitystehtävää varten. Joogan avulla arvelin löytäväni vastauksen etsivän nuoren polttaviin kysymyksiin: mitä tajunta on, miksi elämä näyttää dualistiselta, kuinka voittaa pahan olon tunteen ja saavuttaa onnellisuuden, kuinka välttää vihaa ja väkivaltaa.

Pyrin alusta alkaen opettelemaan joogan perustermit alkuperäiskielellä sanskritilla. Myöhemmin olen havainnut, että valinta oli erityisen onnistunut. Mitkään termien käännökset eivät tarkkaan vastaa alkuperäiskielen merkitystä ja käännös välttämättä vaikeuttaa ideoiden ymmärrystä. Alkuperäistermien avulla voidaan parhaiten oppia käsiteltäviä ideoita ja käytäntöjä. Kun ajatusrakennelmaan on syvemmin perehtynyt, alkuperäiset termit tuovat välittömästi mieleen oikean käsitteen. Toisaalta joogan lajeja on runsas kirjo ja kaikissa ei välttämättä ymmärretä käsitteitä täysin samalla tavalla. Ajallisestikin satojen, jopa tuhansien vuosien aikana on täytynyt tapahtua käsitteiden ymmärtämisessä muutoksia myös kunkin joogalajin ja joogakoulukunnan sisällä.

Ensimmäinen anga - yama

Joogan ensimmäiset askeleet pidättyväisyys (yama) ja noudattaminen (niyama) koskevat ruumiin ja mielen optimoimista välitystehtävää ajatellen sekä suhtautumistamme ulkomaailmaamme, etiikkaa. Yaman ensimmäinen osa on ahiṃsā, väkivallattomuus, jonka merkitystä on hyvä ymmärtää joogafilosofian perusoppien, nimittäin karman ja jälleensyntymisen (reinkarnaation) kautta. Vaikka ahiṃsā on passiivista etiikkaa, karman lain kautta siihen sisältyy myös aktiivinen osa, hyvän tekeminen muille, koska hyvät teot lyhentävät karmallista velkaa, kun taas väkivallattomuus vain estää uuden velan muodostumista. Toinen osa on satya, totuudellisuus. Tulee sanoa ja tehdä se, minkä tietää tai arvelee todeksi, ei ehdoin tahdoin valehdella tai kertoa puolitotuuksia. Aivan oma lukunsa on kuinka tiedämme tai selvitämme totuuden. Kolmas osa on asteya, varastamattomuus. Neljäs on brahmacarya, joka sananmukaisesti tarkoittaa Brahman, jumalan mukaista henkistä käytöstä ja elämäntapaa. Ernest Wood käsittelee tässä yhteydessä vain sukupuolista pidättyväisyyttä, jonka uskotaan lisäävän elinvoimaa. Itse ymmärsin asian huomattavasti laajempana, pyrin ensin selvittämään millainen on Jumala, mitä ominaisuuksia Jumalalla on ja mitä ihmiseltä voidaan edellyttä näiden ominaisuuksien perusteella. Viides on aparigraha, ei-ahneus, himoitsemattomuus. Meidän ei tule himoita lisää omaisuutta, mutta ei myöskään pitää kiinni siitä, jonka jo omistamme. Ihannetapauksessa fyysisestä omistushalusta luopuminen on seurausta henkisiin asioihin huomion keskittämisestä ja karman lain ymmärtämisestä ja sen mukaan elämisestä. Kehittynyt joogi ei tee itseään varten suunnitelmia, vaan ottaa vastaan sen mikä tulee ja tekee velvollisuudet maailman hyvinvoinnin ollessa hänen toimintansa vaikuttimena.

Toinen anga - niyama

Noudattamisen (niyama) ensimmäinen osa on mielen ja ruumiin puhtaus (shaucha), toinen osa tyytyväisyys (santosha). Selityksissä tähdennetään tyytyväisyyttä nimenomaan maailman ja olosuhteiden tilaan. Ei tule valittaa, vaan hyväksyä lähtökohta ja soveltaa omat ajatukset ja johtopäätökset käsillä oleviin realiteetteihin. Santosha vastaa hyvin stoalaisten lähtökohtaa; elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, vain tästä maailmasta voimme ponnistaa ja kiinnittää huomiomme ja tarmomme siihen, mihin voimme vaikuttaa. Kolmas osa on itsekuri (tapas). On päättäväisesti elettävä sen mukaan, minkä tietää olevan parasta. Kyse on tahdon käytöstä. Neljäs osa on itsetutkiskelu (swādhyāya). Tulee tutkiskella omaa olemusta ja luonnetta sekä erityisesti sitä, mitä pidämme todellisena itsenä, joka on ikuinen, puhdas, onnellinen ja vapaa. Swādhyāyan tuloksena luvataan yhteyttä haluttuun jumaluuteen. Viides ja viimeinen osa on mielen keskittäminen Jumalaan (Īshwarapranidāhna), josta seuraa onnistunut kontemplaatio (samādhi).

Kolmas, neljäs ja viides anga – āsana, prānāyāma  ja pratyāhāra

Yaman ja Niyaman jälkeen kolme seuraavaa joogan osa-aluetta ovat asento (āsana), hengityksen hallinta (prānāyāma) ja aistitoiminnan pysäyttäminen tai aistien hallinta (pratyāhāra). Näiden harjoitusten tarkoituksena on saattaa keho rentoutuneeseen tilaan, jossa keho ei ole huomiomme kohteena eikä siten häiritse meditaatiota. Patanjalin mukaan asennossa on irrottauduttava ponnistuksesta ja suunnattava ajatus Loputtomaan.

Hengitysharjoituksissa ei harjoiteta vain hengitystä vaan saatetaan mieli levolliseen ja kurinalaiseen, keskittyneeseen tilaan. Harjoittelin joitakin tekniikoita kuten 1:4:2-hengitystä. Siinä sisäänhengitetään yhden aikayksikön ajan ja ajatellaan mielessä pūraka. Sitten hengitystä pidätetään ja lausutaan mielessä kumbhaka neljä kertaa ja sen jälkeen lausutaan mielessä uloshengityksen ajan kaksi kertaa rechka. Autonomiset toiminnat kuten hengitys toimivat meissä itsestään ilman huomiomme kiinnittämistä. Asiaintila on siunaus, eikä meidän käsitykseni mukaan tule saattaa näitä toimintoja takaisin tietoiseen kontrolliin. Toki tilapäinen arviointi ja teoreettinen opiskelu autonomisten toimintojen suhteen voivat olla paikallaan.

Aistien hallinnan osalta (pratyāhāra) olen käsittänyt, että tulee olla välittämättä aistien välittämästä tiedosta. Neuvotaan, että katseen annetaan levätä jännittämättä pitäen näön tarkennuspistettä noin parin metrin päässä itsestään erikseen valittujen joogaistuntojen aikana. Lähteessäni esitellyt fyysiset puhdistautumismenetelmät vaikuttavat nykyaikaisesta länsimaisesta ihmisestä lähinnä kummallisilta, enkä niihin ole tarkemmin perehtynyt.

Sisäiset angat – dhāranā, dhyāna ja samādhi

Joogan sisäiset jäsenet ovat keskittyminen (dhāranā), meditaatio (dhyāna) ja kontemplaatio (samādhi). Opiskellessa suositellaan ottamaan yleensäkin tavaksi mietiskellä, mitä tietää aiheesta ennen lukemaan ryhtymistä ja lukemisen päätyttyä pysähtyä miettimään, mitä uusia tietoja ja ajatuksia tai kokemuksia kirjasta sai ja miten ne sopivat siihen, mitä aikaisemmin tiesi (Wood 1968, s. 112). Meditaatio ja kontemplaatio eivät ole tiloja, olemista vaan ne ovat jotakin, jota tehdään. Keskittymisessä suunnataan ajatus yhteen ideaan, asiaan tai esineeseen esimerkiksi lehmään. Sitten etsitään mielestä jokin asiaan liittyvä ominaisuus esimerkiksi maito, palataan takaisin lehmään ja etsitään mielestä seuraava ominaisuus vaikkapa tupsuhäntä. Näin jatketaan kunnes mieleen ei tule vähään aikaan uusia ominaisuuksia. Oppilaassa kehittyy keskustaan palaamisen mieliala, tapa. Seuraavaksi siirrytään mietiskelyyn, jossa mietitään lehmän ja maidon suhdetta ja kun ei tule mieleen uusia lehmän ja maidon suhteeseen liittyviä asioita, siirrytään lehmän ja tupsuhännän suhteen mietiskelyyn ja näin jatketaan edelleen. Harjoitukset johtavat aikaa myöten kontemplaatioon, jossa oman itsensä tajuaminen häviää. Tällöin on uppouduttu kohteeseen, ollaan, toimitaan ja tajutaan oleminen kohteessa, on yhdistytty kohteeseen. Toiminta päättyy aikanaan ja havahdutaan oman itsen tajuamiseen. Omaan itseen palatessa tuodaan mukana jokin aiheen kokonaisuuteen liittyvä idea, ajatus sekä tuntemus. Harjoituksissa oppii tuntemaan miltä kontemplaatio tuntuu. Wood kertoo esimerkin. Esitelmöitsijän mielentila, jossa hän on täysin uppoutunut esitykseensä, unohtaa itsensä luennon aikana, kehittelee ja seuraa mielessään aihetta ja vasta esityksen lopussa havahtuu itseensä, on esimerkki kontemplaation kykyä ennakoivasta toiminnosta.

Samādhi jaetaan kahteen lajiin, joissa toisessa kohde tiedostetaan (samprajnāta) sekä lajiin, jossa kohdetta ei tiedosteta (asamprajnāta). Edellinen koskee maailmassa tunnettuja asioita ja jälkimmäinen sen takana olevia. Woodin mukaan tehdään ero konkreettisten asioiden ja niiden ideoiden välillä. Tässä kohden ei voi olla huomaamatta joogafilosofian tulkintaa Platonin ideaopin kautta. Puhutaan sellaisesta subtiilista, hienonhienosta, olemuksesta, joka on ajan ja paikan ulkopuolella, on sama kaikissa olosuhteissa ja kaikkina aikoina ja on aina samalla tavalla kausatiivinen suhteessa muihin olentoihin ja objekteihin. Tämä hienonhieno olemus on samaa luonnetta kuin mieli. Se on abstraktio, realiteetti, maailmassa vaikuttava voima, kaiken kasvun perusvoima. Myös tämä erottamaton subtiili perustodellisuus on aineellista (prakriti). Tässä on ristiriita sen nykyisen käsityksen kanssa, että abstraktio on aineellisen vastakohta, jokin on joko abstraktio tai aineellinen, ei kumpaakin yhtä aikaa. Jos molemmat ominaisuudet ovat yhtä aikaa tosia, asian looginen jatkokäsittely olisi mahdotonta. Asiat ovat tiheää ainetta (prakriti), muodon omaavaa, mutta mieli on subtiilia, muodotonta ainetta. Prakritin alueella tapahtuva meditaatio ja kontemplaatio ovat siemenellistä (sabīja), ainetta tiedostavaa (samprajnāta), joka jaetaan yhtäältä tarkastelevaan (savitarka) ja ei-tarkastelevaan (nirvitarka) ja toisaalta tutkivaan (savichāra) ja ei-tutkivaan (nirvichāra). Käsitykseni mukaan ei-tutkivassa kontemplaatiossa voidaan pyrkiä tunteen - kuten rakkauden, yhteyden tai kiinnostuksen tunteen - tai tahdon avulla saamaan aikaan, tajuamaan jotakin enemmän. Tunteen ja tahdon mukaan ottaminen tosin sotii värittymättömyysvaatimusta vastaan siinä mielessä, jossa olen värittymättömyyden ymmärtänyt. Jossakin vaiheessa tulisi tuntea ilo tai autuutta (ānanda), jotka ylläpitävät saavutettua tilaa.

Aineellisuuden takana on henki (purusha). Ihmisen todellinen itse sijoittuu hengen tasolle. Oppilas on tehnyt selvän eron fyysiseen ruumiiseensa ja ajatuksiinsa, jotka eivät ole hänen todellista itseään. Kontemplaatio hengen alueella on siemenetöntä (asamprajnāta samādhi) ilman ideaa tai kohdetta, ilman näkijää tai nähtyä. Tulee pyrkiä ajattelemaan ajattelemattomissa olevaa, jota kutsutaan Jumalaksi, Absoluutiksi, Tajunnaksi, Itseksi, Todellisuudeksi. Ei tule tehdä mitään vertailuja eikä vastakohta-asetteluja, ei määrittelyjä, ei luokitteluja (Wood, 1968, s 66). Kyse ei ole Jumalan, Absoluutin, Tajunnan, Itsen, Todellisuuden analysoinnista vaan olemassaolon tai olemassaolon tiedon tuntemisesta, joka saavutetaan tahdon voimalla, menemällä luokittelujen yli. Käsketään suorittamaan olemassaolotapahtuma, jota ylläpidetään tahdolla. Toisaalla kerrotaan, että kaikki sisäiset joogan jäsenet samādhi mukaan luettuna ovat tekemistä, eivät olemista. Viimeistään tässä vaiheessa tekstin merkitys hämärtyy, harhautuu tai katoaa. Onko kyse samādhiin liittyvästä tunteesta? Onko tunteminen tässä kenties oivaltamista tai (jälleen)tunnistamista? Miten tahto toimii ilman objektia ja subjektia? Joogakirjoista olen ymmärtänyt, että tässä vaiheessa objekti ja subjekti tulevat yhdeksi.

Joogapolulle lähdettäessä kerrotaan, että saavutukset ovat jotakin, mitä ei tunneta. Siksi ei pidä lyödä lukkoon tuloksia. Toki voidaan esittää ja esitetäänkin viitteitä ja kuvauksia mitä tulokset voivat olla tai mitä ne eivät voi olla. Lähtökohta on nykytieteen käsityksen mukaista siinä mielessä, että subjektiivisiin havaintoihin perustuvassa tutkimuksessa tutkijan aiemmat tiedot ja käsitykset johtavat havainnot ynnä tulokset ja tulkinnat omaan uomaansa, muovaavat tuloksia ja voivat estää uusien kokemusten ja tulkintojen löytämistä. Asamprajnāta samādhissa saavumme alueelle, jossa ei ole enää logiikkaa ja sanojen tavanomainen merkitsevyys, viittaavuus katoaa. Tästä olemassaolon, tiedostamisen tasosta ei voida sanoa mitään positiivista tai negatiivista; siitä ei itse asiassa voi sanoa totuudellisesti mitään. Kuitenkin olen pitänyt tämän tilan tai vaiheen saavuttamista merkityksellisenä. Haluaisin yhtyä Oscar Wilden toteamukseen ”mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa”.

Omat kokemukset

Etiikka on asia, joka ei tule koskaan valmiiksi; jokaisella johtopäätöksellämme ja toimellamme luomme eettisen teon. Jopa asiat, joihin kiinnitämme huomiomme kielivät eettisestä tasostamme. Joogan kaksi ensimmäistä osa-aluetta ovat antaneet minulle jatkuvaa pohtimisen aihetta ja johtaneet uuden tiedon hankkimiseen kirjallisuudesta sekä johtaneet ratkaiseviin valintoihin elämässäni. Asiaa olen selvitellyt enemmän tutkielmassa nimeltä ”Etiikka teosofiassa – henkilökohtaisia kokemuksia teosofisesta ja ruusuristiläisestä eettisestä tiestä arviointeineen”.

Asennon osalta valitsin istuma-asennon sillä muiden muassa lootusasento aiheutti kehossani jännitystä. Kirja esittää myös venytysharjoituksia, joista joitakin olen säilyttänyt lihaskireyksien laukaisussa ja jänteiden kiinnittymiskohtien ärsytyksien hoidossa nykyaikaisten, kohteen mukaan suunnattujen fysioterapeuttisten venyttelyjen ohessa. Opin nopeasti rauhoittamaan hengityksen ja pian tarvitsin vain hetkellisesti huomioni suuntaamisen hengitykseen tai minun ei tarvinnut ollenkaan muistaa hengitystäni; se oli rauhallinen tai muuttui rauhalliseksi. 1:4:2-hengityksen havaitsin näppäräksi tukkoisen nenän avaamisessa. Vedetään henkeä toisen sieraimen kautta ja ulos toisesta, sisään hengitys samasta sieraimesta, josta viimeksi hengitettiin ulos ja sitten toisesta ulos ja niin edelleen. 1:4:2-hengityksen olen havainnut toimivan mainiosti oksennusrefleksin hillitsijänä mahalaukun tähystysten yhteydessä.

Tietoisuuden keskittämistä fyysiseen ruumiiseen käytin vain harvoin. Joskus kävin mielikuvissani kehoni lävitse rentoutumistarkoituksissa. Mitään chakrajooga- tai kundaliinijoogaharjoituksia en varsinaisesti tehnyt. Hatha-joogit ja tāntrikat ovat sitä mieltä, että chakrojen ajattelu tai pikemminkin ajattelu chakroissa kiihdyttää tai rauhoittaa niitä tapauksesta riippuen ja tämä näkökanta on heidän chakroihin liittyvien meditaatio- ja palvontaharjoitusten takana (Wood 1968, s. 134). Minulle asia on kirkastunut siten, että tietoisuuden keskittäminen johonkin kohtaan ruumiissa ei edistä, vaan estää todellisen itsen ymmärtämistä ja kokemista; hatha- ja laya-jooga ovat esteitä raja- ja ātmajoogalle ja minä nimenomaisesti halusin tietoisuuteni avaamista, en supistamista.

Ohjeissa suositellaan säännöllisiä (dhāranā-dhyāna-samādhi)-mietiskelyhetkiä. Joogaan tutustumisvaiheessa ja myöhemminkin elämässäni nimenomaan bhakti-joogaan paneutumisen aikaan suoritin säännöllisiä tai lähes säännöllisiä harjoituksia. Kuluneina viitenäkymmenenä vuotena harjoitukset ovat olleet pääsääntöisesti epäsäännöllisiä ja mietiskely enemmän tai vähemmän tietoista. Dhāranāa, dhyānaa ja samādhia olen eri aikoina ja eri kerroilla painottanut eri tavoin. Mietiskely tässä esitelmässä kuvaamassani muodossa on tullut tavaksi, tottumukseksi, jopa ajoin automaatioksi, teosofisesti ilmaisten mennyt eetteriini. Oman käsitykseni mukaan dhārana ja dhyāna saattavat usein kestää vain silmänräpäyksen ajan. Usein keskittymiseksi riittää vain huomion kiinnittäminen aiheeseen ja mietiskely siirtyy analyysivaiheeseen, eikä jatka samādhiin. Mietiskely voi tapahtua lähestulkoon milloin ja missä vain, kestää ohikiitävän hetken tai tunteja. Woodin kuvaamaan täydelliseen mietiskelytapaan on allekirjoittaneella edelleenkin kosolti matkaa. Aluksi ja myöhemminkin jonakin yksittäisenä hetkenä voin muodostaa tai palauttaa mieleen hädin tuskin pari aiheeseen liittyvän asian ominaisuutta tai pelkkä keskittyminenkään ei onnistu.

Raja- ja ātmajoogan lisäksi olen suorittanut myös bhaktijoogaa. Paneuduttuani 1990-luvun alkupuolelta alkaen Pekka Ervastin tulkitsemaan ruusuristiläisyyteen aloin entistä enemmän elää todeksi eettistä karman lakia, elämystä koko luomakunnan ykseydestä, omaa osaani kokonaisuuden kannalta, palvelua. Nämä seikat ovat ymmärrykseni mukaan bhaktin, palvelun, antaumuksen - (palvomisen) muotoja. Bhakti käsitetään tässä luottamuksena karman hyvään lakiin ja toimimisena lain mukaan. Ajatuksen ja toiminnan kannalta suoritin karmajoogaa; pyrin olemaan luomatta uutta negatiivista karmaa sekä maksamaan ilolla karman velkaa.

Sisäisten ovien avaaminen, sisäisten ovien avautuminen oli minulle joogan oleellisin osa, tärkein päämäärä, joogan koko tarkoitus. Minulla oli syvä vakaumus, että sisäinen maailma oli todellisuutta, jopa todellisempi kuin fyysisin silmin nähty maailmamme. Tarvitsin vain keinon päästä tähän todellisuuteen. Alusta alkaen halusin itse löytää totuuden. Toimin nimenomaan tiedemiehenä, en luovana taiteilijana kuten esimerkiksi kirjailijana tai taidemaalarina. Lähtökohtani oli tehdä havaintoja, analysoida havaintoja ja löytää, keksiä tulkinta havainnoilleni. Lähtökohtani ei ollut todistaa jokin asia, opinkappale tai oppi omilla havainnoillani. Vielä pidemmälle: vaikka olin lukenut subtiileista maailmoista ja henkimaailmasta teosofisista lähteistä, lähellä kuolemaa kokemuksista, astraalimatkaajista, pyrin vaimentamaan nämä ennakkokäsitykset, pyrin olemaan seuraamatta näitä ajatuskuvia, hahmotusjuonteita, jotta en omilla ennakkoasenteillani, esikäsityksilläni muokkaisi saamaani, minulle avautuvaa informaatiota. Toki lähdin ajoittain mukaan luovaan ”leikkiin”. Spontaaniin näkyyn, ideaan tai tuntemukseen liitin esimerkiksi teosofisia käsityksiä tuonpuoleisesta, tämä johti uuteen spontaaniin tapahtumien etenemiseen. Juonen pysähtyessä parhaimmillaan vain ajatuksen häivähdys minulle tunnetusta asiasta sai kokemisen tapahtumaketjun etenemään. Tämä oli mielestäni luovaa prosessia omasta itsestäni eikä edustanut havaintoa tuonpuoleisesta todellisuudesta. Esimerkkinä tällaisesta luovasta prosessista olen laatinut tällä sivustolla esillä olevan kirjoitelman ”Ylimaallinen seikkailu”. Oman kysymyksenasetteluni kannalta ja myös yleisemmässä tieteellisessä mielessä kirjoitelma on lähinnä hupailu, ellei tieteeksi katsota luovan prosessin synnyn ja etenemisen kuvausta.

Alkuaikoina meditaatioharjoitukseni pääosin jäivät kesken. Myöhemmin yhä pidemmiksi ajanjaksoiksi kerrallaan päädyin kykyyn tyhjentää mieli. Olin tajuissani ja tietoinen olemassaolostani ja se olikin ainoa mitä oli. Ei tunnetta, ei ajatusta, ei tietoisuutta ulkopuolisesta fyysisestä maailmasta tai omasta fyysisestä ruumiistakaan. Tällainen tyhjentyneisyyden tilaan meneminen ja siinä pysyminen ovat muodostuneet myöhemmin automaattisiksi. Eräällä kerralla nuoruudessani tämän tilan valtasi lamauttava pelon ja kauhun tunne. Kerran muussa tilanteessa kuin meditaatio, aloin aavistaa pelottavaa ulkopuolisen hengen läsnäoloa. Näiden kokemusten jälkeen jouduin joksikin aikaa lyömään jarrun pohjaan meditaation osalta säilyttääkseni mielenterveyteni. Myöhemmin toki aloitin meditaatioharjoitukset uudelleen. Kokemukset terästivät oivallustani ja vakaumustani, että minä itse valitsen mitä minä ajattelen, uskon, luen ja haluan nähdä paitsi asamprajnata samadhissa, jossa jokapäiväinen kontrolloiva itse loistaa poissaolollaan.

Visualisaatio- ja meditaatioharjoituksia olen suorittanut myös Rudolf Steinerin ohjeiden mukaan. Näitä harjoituksia, niiden tuloksia ja tuloksien analyysia olen kuvannut tällä sivustolla olevassa tutkielmassani ”Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia henkisen tiedon tiestä”. Myöhempinä vuosikymmeninä, etenkin aktiivisimman bhaktijooga-ajanjakson aikana sisäinen portti oli usein auki, kunnes aloin sulkea porttia tietoisesti. Sulkemisen syynä oli se muodostunut käsitykseni, etten uutta merkittävää löydä tämän portin suunnalta.

Arviointia

Kokemani jooga on tapa auttaa hahmottamaan maailmaa ja luoda järjestystä ja tavoitteellisuutta henkilökohtaiseen elämään ja siten jooga on parhaimmillaan hyödyllinen.  En liene ainoa, joka on etsinyt joogasta maailman perustavanlaatuisinta olemusta, ontologista pohjaa. Joogafilosofia on monisyinen ja pakenee länsimaista dualismin perinnettä. Länsimaisen kasvatuksen saanut pyrkii katsomaan ja tulkitsemaan joogafilosofiaa omasta hahmottamistavastaan käsin.

Kokemusmaailmamme selvittelyssä joogafilosofia lähtee käsityksestä, että joogatekniikka ja itsetutkiskelu auttaa meitä selvittämään omaa lähtötilaamme perustavanlaatuisemman ja merkittävämmän olemuksen olemassaolon (purusha). Käsitykseni mukaan purusha ei vastaa käsitteellisesti esimerkiksi kristinuskon henkimaailmaa, vaikka monet ilmeisesti näin uskovat. Purusha on käsittämätön, kun taas henkimaailmasta esitetään selkeitä näkemyksiä. Teosofian mukaan ihmisen perusolemus aatma on purushaa. Kuitenkin siinä voidaan erottaa monadit, ihmisyksilöiden ja eläinten ryhmäsielujen perusolemus (Ervast 1918. Valoa kohti. Luku XI. Minuuden synty).

Olen havainnut vaikeaksi selvittää mikä suhde on purushalla ja purushan kokemisella. Ohjeissa painotetaan kokemista mutta kokemisen kohteen ja kokemisen erottaminen on ongelmallista. Länsimainen filosofiaperinne edellyttää tällaista erottamista, mutta joogakirjallisuudessa tällaisen erottamisen analysointia on vaikea löytää. On haastavaa saada joogafilosofia ja tieteellinen ajattelu yhteismitallisiksi.

Mitä joogalla pyritään saavuttamaan ja mikä on joogafilosofian ontologia? Yhtäältä jooga ja tieteellinen tutkimus ovat päämääriltään samanlaiset, avoimet: tutkimustulokset ovat ennalta arvaamattomat, tuntemattomat. Tuloksia ei pidä ennalta lukita. Uusi teoria tulee luoda uuden datan pohjalta. Nykyinen neurotiede antaa oman tarkastelukulman tietoisen kokemisen selvittelyyn. Nykyinen neurotiede ei etsi määrittelemätöntä olemusta tai olemassaoloa, vaan pyrkii selittämään kuinka aivot voivat luoda tajunnan. Nykyisessä kognitio- ja neurotieteessä katsotaan, että tietoinen itsetutkiskelu ei voi selittää tietoista kokemistamme, koska hermostomme toiminta on tietoisuudellemme saavuttamattomissa (Fazekas 2018); tarvitaan neurotiedettä uusine teknisine laitteineen, tietojenkäsittelyoppia, biokemiaa, biologiaa, endokrinologiaa, genetiikkaa, psykologiaa, jne. Nykytieteen lähestymistapa kokemusmaailmamme ymmärtämiseen on aivojen ymmärtäminen informaatiota käsittelevänä elimenä ihmisen ympäristöönsä sopeutumisessa eritoten evoluution näkökulmasta katsottuna. 

Nuorukaisena minua askarrutti dualismin ongelma, mitä oma tajuntani on ja mitä on fyysinen maailmamme. Lapsuuden ympäristössä puhuttiin taivaasta ja helvetistä. Oman aikani nuorisokulttuurista, joogasta sekä teosofisista ynnä vastaavista lähteistä luin minulle uusista, luterilaisesta opista poikkeavia käsityksiä ylimaallisista maailmoista. Uskoin, että näitä maailmoja voidaan päästä itse omakohtaisesti tutkimaan. Ernest Woodin esittämä jooga sekä teosofian, antroposofian ja Ruusu-Ristin opettajat esittivät minulle käsitykseni mukaan uskottavia metodeja totuuden tiedon saavuttamiseksi.

Vaikka mietiskelyni on ollut lähestulkoon aina fragmentaarista ja epäsäännöllistä, katson joogamietiskelyn vaikuttaneen käänteentekevästi elämääni. Oman käsitykseni mukaan vairagan (värittymättömyys) harjoittamisen myötä kykyni objektiiviseen, affektittomaan havaitsemiseen ja arviointiin ovat vahvistuneet. Värittymättömyys ja opiskelu ovat edesauttaneet vivekaa, oleellisen erottamista joutavanpäiväisestä. Keskittymiskykyni on oleellisesti parantunut. Pyrkimys asioiden mahdollisimman objektiiviseen ja tarvittavan perinpohjaiseen analysointiin on tullut tavaksi. Keskittymisen ja analysoinnin kehittäminen ovat olleet ensiarvoisia, keskeisiä opiskelussani.

Viidenkymmenen vuoden tutkimuksissani olen päätynyt lisäksi seuraaviin tuloksiin:

1. Mietiskelyllä voidaan saavuttaa merkittävää parantumista keskittymiskyvyssä, muistiin palauttamisessa ja tarkkaavaisuudessa sekä kohentaa analyyttista ajattelua.

2. Voidaan saavuttaa sisäisen levollisuuden tila, jossa tietoisuuden sisäinen portti voi aueta. Portista olen vastaanottanut musiikkia, abstrakteja tai fyysisestä maailmastamme lähtöisin olevien kaltaisia kuvia ja filminauhamaisia tapahtumia itsesyntyisinä (spontaanin ilmestyksen kaltaisina). Liittämällä näitä spontaaneja ilmestyksiä tietoisiin tahdon ponnistuksiin voidaan keksiä halutunlaisia kuvauksia luovana prosessina.

3. Sisäinen maailma voi avautua harjoittelulla, mutta fyysisen maailman lisäksi en ole löytänyt toista tai toisia objektiivisia maailmoja, joita voisin havainnoida ylifyysisin aistein. Harjoittelun kautta saadut sisäiset havainnot selittyvät opiskelun ja oman ajattelun avulla muodostetuista käsityksistä ja näiden käsitysten muovaamista fyysisistä havainnoista tai fyysisiä havaintoja simuloivista sisäsyntyisistä havainnoista käsin (ideaestesia [2]).

4. Joogakirjallisuudessa kuvattuja samadhiin liittyviä, autuuden, ilon tai ekstaasin tunteita en ole havainnut. Joogakirjallisuudessa kuvattuja mielikuvituksellisia kykyjä (siddhi), kuten ennalta tietäminen tai levitaatio, en havainnut kehittyvän.

5. Meditaatiolla voidaan saada aikaan pitkälle mennyt aistideprivaatio (sensorinen deprivaatio). Aistideprivaatiokokeissa, joissa henkilö laitetaan pimeään, pehmeästi sisustettuun, kaikuja estävään, äänettömään huoneeseen, saadaan aikaan vastaavantyyppisiä kuulo- ja näköhavaintoja, joita tutkijat kutsuvat hallusinaatioiksi. Neurotieteellinen tutkimus osoittaa, että aivot ovat jatkuvassa toiminnassa epäsäännöllisin, koordinoiduin, suuruusluokaltaan sadan - satojen millisekuntien kestoisin informaatiota prosessoivin askelin, ajatussyklein (Chater 2018, s. 129). Tahdostamme riippumatta nämä syklit seuraavat toistaan myös unen aikana ja vain joidenkin syktien aikana voimme olla tietoisina. Tietoiseen nykyhetken tuntemiseen tarvitaan noin kahden sekunnin aika, joka sisältää useita ajatussyklejä. Evoluution näkökannalta tarkastellen evoluutio on muodostanut aivot elimeksi ohjaamaan eliöstön toimintaa ulkomaailmaan nähden ja näin ollen uudet ajatustapahtumasyklit seuraavat alati toisiaan. Syklien loppuminen tarkoittaa kuolemaa. Aistideprivaatiossa syklinen toimintamalli jatkaa toimintaansa automaattisesti luoden itse havaintomaailman. Aivofysiologisten tutkimusten mukaan on haastavaa ja ilmeisesti mahdotonta pysäyttää ja jälleen aktivoida aivojen informaatiokulku. Jotkut neurotieteilijät olettavat, että tietoisuus syntyy faasimuutoksena hermotoiminnasta eikä metafyysisestä todellisuudesta.

6. Voin hyvin kuvitella, että out of body-kirjallisuuden tyyppisiä kirjoja voidaan kirjoittaa pelkän mielikuvituksen pohjalta, vaikka väitetään kirjojen kertovan todellisista, objektiivisen todellisuuden havainnoista.

7. Haluan lausua varoituksen sanan ja useampiakin liian innokkaasta meditaatiosta, meditaatiotekniikoiden markkinoinnista ja mielikuvituksellisista lupauksista meditaation saavutuksista.

8. Aina ajankohtaista eettisyyttä voidaan harjoittaa vain yhä uudelleen huomioiden eettisyysnäkökohta.

9. Tutkimukseni eivät osoita vääriksi oppeja ylimaallisista maailmoista, teosofian mestareista, valkoisesta veljeskunnasta, ennalta tietämisestä, reinkarnaatiosta ynnä muista metafyysisistä opeista, kohteista ja henkilöistä. Tutkimus osittaa, että vuosikymmenten parhaan kyvyn ja ymmärryksen mukaisella työlläkään ainakaan allekirjoittanut ei voinut osoittaa todeksi objektiivisia tosiasioita yliaistillisesta maailmasta.

Lähteet:

Chater, Nick (2018). The Mind is Flat. The Illusion of Mental Depth and the Improvised Mind. Penguin Random House UK. ISBN 978-0-241-20844-1.

Ervast, Pekka (1918). Valoa kohti. Kustannusosakeyhtiö Tietäjä. Saarijärven Paavo O. Y. Kirjapaino. Jyväskylä 1918.

Fazekas, Peter and Overgaard, Morten Storm (compiled and edited). Theme issue `Perceptual consciousness and cognitive access`. Phil. Trans. R. Soc. B 373; 1755; 19 September 2018. https://royalsocietypublishing.org/toc/rstb/373/1755  

Rautaniemi, Matti (2015). Erakkomajoista kuntosaleille. Miten jooga valloitti maailman. Basam Books. ISBN 978-952-260-395-1.

Wood, Ernest (1968). Jooga. Tammi, Helsinki 1968, KK:n laakapaino.

1. https://en.wikipedia.org/wiki/Yoga

2. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2014.00509/full