Vapaa tahto

     (Tässä artikkelissa, joka on kirjoitettu 15. 4. 2024, referoin lyhyesti kahta vasta ilmestynyttä kirjaa vapaasta tahdosta. Toinen kieltää vapaan tahdon, toinen puoltaa vapaata tahtoa.) 

Olenko itseni herra vai ajopuu?                          

Vapaa tahto on keskeinen inhimillinen aihe myös vastuun osalta. Jokaisen, myös dualismiin uskovan, on hyvä tuntea, millaista keskustelua vapaasta tahdosta nykyään käydään, ei vain filosofiselta mutta myös biologiselta pohjalta. Tietämys vapaan tahdon biologisesta välittäjästä on lisääntynyt oleellisesti.

Nykyinen neurotiede ja evoluutiopsykologia käsittelevät vapaata tahtoa omista lähtökohdistaan olettamatta erillisen tietoisen tai alitajuisen hengen tai sielun olemassaoloa. Tutkimustulokset ovat mielenkiintoisia myös dualismiin uskoville. Ne paljastavat tahdon vaikutuksia aivojen rakenteeseen ja toimintaan riippumatta siitä, onko varsinainen toimija fyysisestä maailmaista erillinen henki tai sielu vai emergentti, itseohjautuva, aivoissa syntynyt toimija.

Viime aikoina olen lukenut kaksi vastikään ilmestynyttä kirjaa vapaasta tahdosta: Kevin J. Mitchellin yli 300-sivuisen ”Free Agents: How Evolution Gave Us Free Will”, ja Robert Sapolskyn 500-sivuisen ”Determined - Life Without Free Will”. He päätyvät vastakkaisiin tuloksiin vai olisikohan niin, että olivat kuitenkin ensin vakuuttuneita loppupäätelmästään ja etsivät tieteellisistä tutkimuksista perustelut vakaumuksilleen.

Sapolsky on vannoutunut deterministi: ilmiöt, ihmiset mukaanluettuina, kehittyvät aiempien edellytysten ja rajoitteiden alaisina, ja niin muodoin ennalta määräytyvästi, ihmisen kohdalla ilman vapaata omaa tahtoa. Vapaan tahdon tunne on harhaa. Ihmisen genetiikka, konstituutio, evoluutio, epigenomi, kokemukset ja sisäiset tilat ovat muodostaneet meidät sellaisiksi, että kussakin tilanteessa, sekuntien tarkkuudella, tulevat tapahtumat ovat välttämättömiä, määräytyneitä, mukaan lukien meidän näennäisen vapaan harkinnan lopputuloksetkin. Ihmisen kohdalla ei voida ennustaa tulevaa, vaikka tuleva on määrätty. Ennustettavuuden vaikeudessa hän viittaa kaamosteoriaan, joka antaa matemaattisen mallin monimutkaisten, lukuisten muuttujien, systeemeille, jossa pienikin muutos yhdessä lähtökohdassa voi aiheuttaa oleellisen merkittävästi seurauksiin koko systeemissä. Lisäksi hän tuo esille fraktaalit, algoritmisen kasvun, jossa yksinkertaiset säännöt lukuisasti toistettuina tuottavat hämmästyttävän monimutkaisia ja järjestyneitä lopputuloksia. Geneettisen informaation purkamisessa yksittäinen algoritmi on ensin purettava ennen kuin seuraava purkaminen voi alkaa. Välituote vaikuttaa paitsi seuraavan geenin aktivaation ja sitä seuraavat käyttäytymisen muutokset, välituote vaikuttaa myös takaisinkytkentänä sitä itseään koodaavan geenin aktiivisuuteen. Elämä on tätä toimintaa ja toteutuu biologisessa olemuksessaan, kunnes kuolema lopettaa sen. (Katso Peter Rodin Hiesinger: The Self-Assembling Brain. How Neural Networks Grove Smarter.)

Sapolskyn kirjaa lukiessani minulla oli toistuvasti tunne, että häneltä jää käsittelemättä ja mahdollisesti ymmärtämättä perustavanlaatuisia näkökantoja tajunnasta, mielen toiminnasta ja ihmisenä olosta. Hyvänä puolena näkyy ymmärrys ja myötätunto heikko-osaisia kohtaa. Ymmärrystä kirjan henkeen ja pessimismiin vapaata tahtoa kohtaan ehkä raottaa se, että hän mainitsee olevansa taipuvainen depressioon.

Mitchellin viitekehys on evoluutio niin kuin kirjan nimikin kertoo. Hän lähtee yksisoluisesta eliöstä ja kuinka sellainen toimii ympäristössään kasvaakseen, lisääntyäkseen ja pitääkseen itsensä elinkykyisenä homeostaattisin mekanismein. Yksisoluisilla eliöilläkin on päämäärä eli elävänä pysyminen, kasvaminen ja lisääntyminen. Yksisoluisille ja alkeellisille monisoluisille eliöille on kehittynyt varsin moninainen ja kirjava valikoima biokemiallisia mekanismeja ympäristössä toimimiseksi, ravinnon saamiseksi ja uhkien välttämiseksi. Evoluution edetessä kehittyivät hermosolut, hermosoluryhmät ja lopulta aivot. Hermoston monimutkaistuessa eliön toiminta ympäristössä saa yhä enemmän vapausasteita, joiden myötä toiminta muuttuu enenevästi itseohjautuvaksi, toiminta ei nimenomaisesti ole determinististä. Kehittyneet aivot luovat perustan eliön kyvylle toimia omien syidensä perusteella itsenäisenä toimijana. Itseohjautuvuus puolestaan edellyttää kykyä oppia, muistiin painamista ja muistista palauttamista sekä kykyä yhdistellä käsillä olevan tilanteen informaatio aiempiin kokemuksiin.

Aivojen ylätason toimintamallien (korkeampien toimintojen) kyky vaikuttaa hermoverkkoihin, yksittäisiin hermoihin, välittäjäaineiden vapautumisiin synapseissa ja geenien luentaan sekä vastavuoroisesti näiden vaikutusten tulosten vaikutus takaisin ylätason toimintamalleihin on ajassa etenevää dynamiikkaa eli elämää itseään. Ylätason toimintojen vaikutuskyvyn ymmärtämiseksi tarvitaan tarkoituksen, merkityksen ja arvon (value) käsitteitä, joiden perimmäiset syyt ovat yksilön selviytymisessä ympäristössään. Merkitysten ja arvojen vaikutuksesta aivojen biokemiaan, sähkökemialliseen toimintaan ja yksilön käyttäytymiseen tunnetaan yhtä ja toista mielenkiintoista, mikä on tiedonhaluiselle laaja ja kasvava aarreaitta.

Mitä aivoissa tapahtuu kun ajattelemme ja harkitsemme erilaisia syy-yhteyksiä ja vaihtoehtoja? Missä on se minä, joka on toimija ja panee harkinnan tuloksen tapahtumaan? Ovatko tämän minän ajatukset ja valinnat täysin vapaita (eli satunnaisia?), osin rajoitusten alaisia vai täysin ennalta määrättyjä eli deterministisiä? Mitchellin kirja antaa työkaluja näiden kysymysten pohdinnalle. Toki hänen referenssilistassaan on paljon toivomisen varaa, toisin kuin Sapolskyn, jonka referenssilista kommentteineen käsittää 50 sivua.